keskiviikko 26. syyskuuta 2012

SISUSTUKSEN TOP5

Sain Esmeraldalta kivan haasteen; TOP5 sisustuksessa, mitkä asiat ovat sisustuksessani pinnalla juuri nyt. Tähän haasteeseen tartun mielelläni. TOP5-listaltani löytyy:

1) MUSTAVALKOISUUS
Valkoinen väri muodostaa kodissani pohjan, johon lisään mustaa pieninä yksityiskohtina, lähinnä tekstiilien muodossa sekä parilla mustalla tuolilla ja kattolampuilla. Ihan puhdasta mustavalkoisuutta en halua, vaan lisään siihen tehosteväripilkkuja, kuten punaista tai turkoosia.

2) GRAAFISET KUVIOT
Ruudut, raidat, pallot sekä epäsymmetriset graafiset kuviot kiehtovat, ja niitä löytyy runsaasti. Ja etenkin mustavalkoisina.

3) PRINTIT
Erilaisia tekstitauluja ja kortteja on seinälläni, ja moodboard on täynnä tekstejä joko omana tuotoksena tai ostettuna. Typografia kiinnostaa minua kovasti, joka liittyy myös edelliseen.

4) DIY-RATKAISUT
Tekeminen itse ja tuunaaminen on aina ollut minulla ominta, joka tuo kotiini pikantin ja persoonallisen lisän. Maalaan, printtaan, päällystän, liimaan, kudon ja virkkaan aina tarpeen mukaan.

5) UUDEN JA VANHAN SOPUSOINTU/YHDISTÄMINEN
Tämä on näistä viidestä kaikkein haasteellisin ja vaikein ja samalla mielenkiintoisin. Pääpaino minulla on yhä enemmän uudessa, mutta koska vanhoja huonekaluja minulla on jokunen, on niitä mukava yhdistää uuteen. Tolix-tuoleja, Jieldé-lamppuja, pari vanhaa pöytää ja yksi astiakaappi ovat kotini vanhoja helmiä. Industry vintage kiinnostaa kovasti, joskin ao. aarteiden löytäminen on työn ja tuskan takana. Uuden hankkimisessa kiinnitän huomiota yhä enemmän laatuun ja design´iin.

 
Tartuthan haasteeseen, olisi mukava kuulla mitkä ovat Sinun sisustuksen TOP5. Esimerkiksi lukisin mielelläni mitä löytyy Maijun ja Katjan sisustuslistalta.


4 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Mä voinkin tästä kopioida tämän sun TOPin tonne mun blogiin, oli nimittäin aika paljon samoja mietteitä, heh! Eli kiitos haasteesta, laitan hautumaan!

Päivi Lemström kirjoitti...

Mukava päivitys ja parastahan on kun pääsee yhdistelemään uutta ja vanhaa ja vielä noin varmalla tyylitajulla!

akissfromthepast kirjoitti...

hyvä lista :) noi varmasti näkyy vahvana.

Parolan asema kirjoitti...

Kiitos itse asiassa todella paljon haasteesta, onkin ajatukset olleet ihan tuuliajolla ja tähän on mukava tarttua :) Pistän heti rakenteille!